Vinkkejä ergonomisen kantorepun valintaan ja sen käyttöön 

08.09.2024

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Liinalapsi Oy

Meille oli selvää jo ennen lapsen syntymää, että haluamme ehdottomasti hankkia jonkinlaisen kantovälineen. Itselläni oli ajatus, että kantoreppu olisi helpompi vaihtoehto ensimmäiseksi kantovälineeksi eikä tarvitsisi opetella kantoliinan sidontaa kaiken muun uuden opettelun keskellä. Asutaan metsän keskellä koiran kanssa, joten kantoreppu antaisi meille vapauksia luonnossa liikkumiseen myös lapsen kanssa. Talvella rattailla liikkuminen saattaa olla ajoittain myös haastavaa, mutta repun ansiosta koiralenkit tulevat onnistumaan hyvin vaikka lumihangessa.

 
Kantovälineisiin tutustuessani huomasin kuitenkin nopeasti, että valikoima on hyvin laaja ja vaihtoehtoja löytyi monia. Niinpä käännyinkin ammattilaisten puoleen ja nyt haluan jakaa saamani tiedot myös muille. Tässä kirjoituksessa on kootusti yleistä asiaa ergonomisesta kantamisesta sekä vinkkejä, joihin kannattaa kiinnittää huomiota valintoja tehdessä.

3vk ikäiselle maistui päiväunet ”omassa pesässä”
3vk ikäiselle maistui päiväunet ”omassa pesässä”

Miksi kantoreppua tai -liinaa kannattaa käyttää?

Kantamisella on todettu olevan psyykkisiä ja fyysisiä hyötyjä niin lapselle kuin aikuiselle. Kantaminen vahvistaa lapsen ja aikuisen välistä kiintymyssuhdetta sekä tukee lapsen motorista kehitystä lapsen myötäillessä kantajan liikkeitä. Kantaminen luo lapselle turvallisen paikan, jossa usein unikin saattaa tulla, sillä äidin lämpö, liike ja sydämenlyönnit muistuttavat hieman kohdussa oloa. Kantaessa lapselle on kuitenkin halutessaan mahdollisuus myös tarkastella ympäristöä ja se mahdollistaa kantajalle nopeamman reagoinnin lapsen tarpeisiin lapsen ollessa lähellä.

Kantaminen helpottaa vauva-arkea, sillä kantorepussa tai -liinassa ollessa lapsi saa olla sylissä, mutta kantajan kädet jäävät vapaaksi. Näin ollen esimerkiksi siivous, koiran ulkoiluttaminen tai kaupassakäynti onnistuvat helpommin kuin sylissä kantaen. Kantaminen mahdollistaa liikkumisen myös erilaisissa ympäristöissä, joihin ei esimerkiksi rattailla pääse. Kantorepun ansiosta olemmekin päässeet mm. metsään lenkkeilemään ja sienestämään sekä kiipeämään näköalapaikkoihin ja majakan portaat aina huipulle asti. Myös ihmispaljoudessa, kuten markkinoilla ja muissa kesätapahtumissa on huomattavasti helpompaa liikkua kantorepun kanssa kuin rattailla. Kantovälineellä kantaessa lapsi on selkeästi kevyemmän tuntuinen, mutta toimii toki myös hyvänä lisäpainona, esimerkiksi porrastreenissä 😉

Kantorepun ansiosta pääsee nauttimaan Suomen upeasta luonnosta
Kantorepun ansiosta pääsee nauttimaan Suomen upeasta luonnosta

Miten kantaa ergonomisesti?

Markkinoilla on lukematon määrä erilaisia kantovälineitä ja niihin tutustuminen vie valtavasti aikaa. Valitettavasti kaikissa kantovälineissä ei ole huomioitu lapsen ergonomista asentoa eli kantoreppua tai -liinaa valittaessa on varmistettava lapsen oikea asento. Myös kantajan omaan ergonomiaan on syytä kiinnittää huomiota.

Lapsen ergonominen asento riippuu hieman lapsen iästä, mutta tässä ohjeistuksessa keskitytään nyt vastasyntyneen kantamiseen kantorepussa. Vauvan tulee olla pystyasennossa, kasvot kantajaa kohden ja niin korkealla, että pystyt antamaan pusun vauvan päähän. Jalat tulisi asettaa M-asentoon eli polvet ylempänä kuin peppu, jolloin vauvan selän tulisi hieman pyöristyä. Vauvan tulisi olla tiiviisti vasten kantajaa, mutta hänen tulee pystyä kääntämään helposti päätään. Kantajan tulee huolehtia, että kasvot ovat näkyvillä ja hengitys pääsee vapaasti kulkemaan.

Lapsen ergonominen asento
Lapsen ergonominen asento

Mihin kantoreppuun me päädyimme ja miksi?

Kantoreppua valitessa ergonomisen kantamisen lisäksi tärkeintä itselleni oli kotimaisuus ja laadukkuus. Kantovälineiden valikoimaa selaillessa ihastuin Liinalapsen kauniisiin tuotteisiin ja huomioni kiinnittyi myös paikallisuuteen, sillä heidän kantoreput valmistetaan käsityönä Turussa! Heidän asiakaspalvelu on ollut todella nopeaa ja ystävällistä. Sain erittäin lämpimän vastaanoton lähestyessäni heitä, ja tämän vuoksi heidän kanssa onkin ilo päästä tekemään yhteistyötä 🤍

Liinalapsi on toiminut alalla jo vuodesta 2008. Heidän valikoimasta löytyy korkealaatuisia, ergonomisia ja upeita kantoliinoja ja -reppuja. Yrityksen tärkeitä arvoja ovat ekologisuus, kotimaisuus, korkea laatu sekä asiakkaan auttaminen ja heidän toiveidensa kunnioittaminen. Yrityksen käyttämät kantoliinakankaat valmistetaan pienkutomoissa Suomessa ja Liettuassa. Wompat kantoreput ja Vanamo kantoliinat ommellaan kotimaisin voimin Turussa.

Itselläni ei ollut mitään aiempaa kokemusta kantorepuista tai -liinoista, joten oli hienoa päästä Annin kanssa yhdessä käymään läpi kantamisessa huomioitavia asioita sekä tutustumaan heidän tuotevalikoimaan. Liinalapsi onkin panostanut erittäin kattaviin ohjeisiin niin reppujen säädöistä kuin yleisestikin kantamisesta. Tuotteen mukana tuli kuvitettu selkeä ohjevihkonen ja ohjeet löytyvät myös videoina heidän nettisivuilta. Tämä helpotti paljon repun käyttöönottoa.

Päädyimme lopulta Wompat ILO kantoreppuun, sillä sen voi ottaa käyttöön heti vastasyntyneen kanssa. Repussa on erinomaiset säätömahdollisuudet, joilla saa muokattua paneelin leveyttä ja korkeutta portaattomasti vauvan kasvaessa. Säätöjen avulla sen saa hyvin istuvaksi myös eri kantajille. Wompat ILO kantorepun suositeltu painoraja on 3-15 kg ja sillä voi kantaa lasta edessä sekä myöhemmin selässä. Suosituksena on kantaa vauvaa edessä ainakin noin 6 kk ikään saakka. Wompat on ergonominen, pehmeä ja turvallinen sekä ennenkaikkea helppokäyttöinen reppu. Lisäksi tuotteella on 12 kk takuu.

Meillä rintareppu on ollut monessa tilanteessa vauva-arjen pelastus ja yksi parhaista hankinnoista! Tuote on ollut kovassa käytössä jo ensimmäisten kuukausien aikana ja olemme olleet siihen erittäin tyytyväisiä. Kantoreppu on sopivan tukeva ja sen kanssa lapsen kantaminen on mukavaa. Voin lämpimästi suositella Liinalapsen tuotteita kaikille 🤍
Kiitos yhteistyöstä Niina ja Anni 🤍
Kiitos yhteistyöstä Niina ja Anni 🤍

Alekoodi

Koodilla PAULIINA15 saat 15% alennuksen kaikista Liinalapsen verkkokaupan tuotteista. Alennus on voimassa 31.10.2024 asti.

 Tutustu tuotteisiin täältä


Ota Liinalapsen sosiaalisen median tilit seurantaan

Facebook
Instagram
Pinterest

Liinalapsi Oy
Y-tunnus: 2176659-0
Leipäläntie 49, 20300 Turku

WhatsApp +358445943011

niina@liinalapsi.fi
www.liinalapsi.fi